Salo Golf ry:n asioita hoitaa hallitus, johon sääntöjen mukaan kuuluu puheenjohtaja ja 6-10 jäsentä.
Puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan ja muut jäsenet kolmeksi vuodeksi siten, että kunakin vuonna aina kolmannes on erovuorossa.
Hallituksen tehtäväkuva on laaja. Siihen voi tutustua salogolf.fi - alasvetovalikosta Seura, ja sieltä edelleen joko Hallitus tai Säännöt.
|
Arto Mustonen Puheenjohtaja / Kilpailu- ja |
- Arto Mustonen teki työuransa terästeollisuudessa, palvellen yhtä ja samaa yritystä. Nyt kun liikkuva työ ei enää häiritse, hän voi paremmin keskittyä harrastuksiinsa, joista golf on yksi rakkaimmista. Ensi vuonna Arto viettää 30-vuotistaiteilijajuhlaa gofin parissa. Siinnä häntä erityisesti kiehtoo lajin sosiaalisuus, haasteellisuus ja yllätyksellisyys. Links-golf on erityisen lähellä Arton sydäntä.
Arto ei pelkää haasteita, joten seuran puheenjohtajuus oli luonteva jatkumo pitkälle hallitusuralle. Salo Golf on hieno yhteisö ja meillä on hyvä kenttä. Arto haluaa olla mukana kehittämässä niitä entistä paremmiksi. Seuramme on nyt jäsenmäärältään Salon suurin urheiluseura. Arto haluaa viedä golfin ilosanamaa yhä useammalle ihmiselle, muistaen että jokaisella on oma tapa pelata ja nauttia lajista. |
|
Mikael Collan Kapteeni / Sääntö- ja |
- Mikael Collan on pelannut golfia viitisentoista vuotta ja peli etenee noin kympin tasurilla. Kapteenin ominaisuudessa Mikael on toiminut vuodesta 2024 alkaen ja tehtäviin kuuluvat sääntö-, tasoitus- ja kentällä käyttäytymisasiat sekä jonkin verran kilpailuihin liittyviä vastuita. Mikael toimii LUT-yliopistossa strategisen rahoituksen professorina, eli käytännössä opettaa rahoituksen aineen kursseja ja tekee tutkimusta mm. investointien kannattavuuden arvionnin menetelmäkehityksen ja liiketoimintamallien parissa. Mikaelin koko perhe pelaa golfia, kaksi teini-ikäistä poikaa vaihtelevasti. Mukana toiminnassa ollaan sillä ajatuksella, että joka vuosi olisi parempi kuin edellinen ja, että seurassa olisi mahdollisimman mukavaa pelata. |
|
Anne Rantalaiho Ladykapteeni |
- Anne Rantalaiholle golf on koukuttava laji, joka edistää terveyttä sekä kasvattaa itsetuntemusta. Vaikka hän aloitti golfaamisen vasta aikuisiällä, on pelivuosia jo viitisentoista ja pelaaja siirtynyt senioriluokkaan; väittääpä etenevänsä vielä veteraanisarjaan saakka! |
|
Sauli Kaipainen Kummitoimikunta pj. Tiedotustoimikunta pj. |
- Sauli Kaipainen, 65, aloitti golfin 2020, kun puolison kanssa yhdessä piti löytää uusi, yhteisöllinen liikuntatapa. Eläkkeelle hän jäi lehtityöstä 2024, ansaittuaan toimittajan kannuksensa paikallis-, ja aikakauslehdissä.
|
|
Juha Kandolin - Hallitusjäsen |
Eläkeläinen teatterin maailmasta, mutta aktiivisesti freelancerina toimien, "taiteen nurkissa pyörien". |
|
Merja Koskinen Seuratoimikunta pj. |
- Merja Koskinen on 61-vuotias ja golfuraa takana kohta 16 vuotta. Tasoitus keikkuu 20-25 välillä. Merja on ollut mukana aiemmin Klubitoimikunnassa, kuusi vuotta Ladykapteenina ja kokeillut myös lähettäjänä toimimista. Klubitasolla Merja on näkynyt monenlaisissa kilpailuissa ja tapahtumissa. Merja haluaa olla mukana vaikuttamassa klubin toiminnan kehittämisessä ja jäsenten viihtymisen edistämisessä. Yhtä tärkeää kuin saada uusia jäseniä seuralle on myös saada virikkeitä ja intoa nykyisille. Viihtyvyyttä lisää sosiaalinen ja positiivinen ilmapiiri, kuin myös näkyvä ulkoinen ympäristö kentällä, harjoittelualueilla, klubitiloissa ja ravintolassa. Koska päivät kuluvat vielä työelämässä, pitää lomat ja kesäillat kuluttaa golfin parissa ulkoillen. |
|
Timo Koskinen Salo Golf Oy:n ja Kenttä-, kiinteistö- ja |
- Timo Koskinen on 60-vuotias Cora-keittiöt -yrittäjä Salon Meriniitystä. Golfin Timo aloitti Salo Golfissa sukulaispoikien innoittamana vuonna 2005. Pelikierroksia kertyy 80-100 kpl vuodessa. Kilpaileminen on Timolle tärkeä osa golfia, hän kiertää aktiivisesti Suomen Golfsenioreiden kilpailuja M50H ja M60 Toureilla. Timolle on ryhmänvetäjänä tärkeää pitää Salo Golfin kenttä, kiinteistöt ja ympäristö omia ja vieraspelaajia houkuttelevalla tasolla. Pelaajilta saatava palaute on ensiarvoisen tärkeää toimintoja kehittämisessä. |
|
Aimo Peltonen Senioritoimikunta pj. |
- Aimo Peltonen on 80-vuotias SM-tason juoksija, joka on tehnyt 20 vuotta puusepäntöitä ja ollut 40 vuotta hieroja. Taustat ovat yleisurheilussa ja juoksussa. Hän oli SUL:n kouluttaja ja valmentaja. |
|
Juha Mäki-Tanila Junioritoimikunta pj. Junioriohjaaja |
- Juha Mäki-Tanila työskentelee IT-alalla integraatioiden ja automaatioiden parissa. |
|
Tomi Paju Hallituksen sihteeri |
- Tomi Paju on ollut Salon Golfkeskuksen toimitusjohtaja ja Salo Golfin sihteeri ja rahastonhoitaja vuodesta 2013. Golf tuli häneen elämäänsä vuonna 1996. Pelissä kiinnostaa sosiaalisuus ja tieto siitä, että golf on yksi vaikeimmista mailapeleistä. Oma pelin taso on itselle riittävä. |