Ohjeita ja määräyksiä ajanvarausta varten
Ajanvarauksen yleisiä määräyksiä
Lähtöajan peruuttaminen tehtävä viimeistään kaksi tuntia ennen
lähtöaikaa. Vastuu varauksista on varaajalla. Mikäli pelaaja ei peruuta
varaustaan eikä tule paikalle, lähetetään lasku (20 €/ hlö) lähtöajasta
varaajalle. Mikäli peruuttaminen tapahtuu alle kaksi tuntia ennen
lähtöä, pitää se tehdä caddiemasterille soittamalla.
Pelaajan varaus ei koske koko lähtöä, jos heitä on lähdössä alle neljä
henkilöä, eikä aikaisemmin varauksen tehneellä pelaajalla ole
etuoikeutta koko lähtöön. Ruuhka-aikoina pelaajien on etiketin
mukaisesti hyväksyttävä lähtöön pelaajia siten, että lähtö tulee
täyteen.
Ajanvarausjärjestelmä mahdollistaa jäsenten varauskäyttäytymisen
seurannan ja väärinkäytöksien ilmetessä jäsenen käyttöoikeuksia voidaan
rajoittaa tai poistaa kokonaan. Jäsenen käyttöoikeuksia voidaan
rajoittaa myös, jos hän ei noudata golfetikettiä tai ei esimerkiksi
ilmoittaudu kierrokselle caddiemasterin tiskillä ennen kierrosta.
Ajanvaraus Internetissä
Ajanvaraus Internetin kautta on reaaliaikainen, eli ensimmäisenä ajan
valinnut ja varaustiedot täyttänyt saa kyseisen ajan. Varauskalenteri on
koko ajan saatavilla, joten voit suunnitella oman aikasi tietokoneen
ääressä. Jäsenten tehdessä itse varaukset caddiemasterin varausten
tekoon käyttämä aika vähenee ja resursseja jää enemmän muihin tehtäviin.
Jäsenet voivat varata aikoja kirjautumalla järjestelmään sisään. Myös
muut voivat katsella ajanvaraustilannetta, mutta he eivät voi varata
aikoja tai nähdä pelaajien nimiä. Aikoja, jotka ovat varattavissa
Internetin kautta, voidaan säädellä siten, että osa ajoista on
varattavissa vain caddiemasterin kautta.
Vaikka lähtöajan voi varata Internetin kautta, niin silti on
ilmoittauduttava caddiemasterille ennen kierrosta!!
Ohjeet
Ajanvarauksen osoite on http://www.nexgolf.fi/sag
Osoite on ns. virtuaaliosoite ja sitä kannattaa käyttää kaikissa
linkeissä ja selaimen suosikeissa. Mikäli sovelluksen varsinainen osoite
syystä tai toisesta muuttuu, niin virtuaaliosoite ohjataan aina
osoittamaan oikeaan osoitteeseen. Näin linkit ja suosikit pysyvät
ajantasalla muutoksista huolimatta
Käyttäjätunnuksen ja salasanan saat caddiemasterilta
Tunnuksen ja salasanan saat caddiemasterilta käydessäsi klubilla tai
sitten sähköpostilla. Henkilökohtainen salasanasi tulee
vaihtaa heti ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä. Salasanan voi vaihtaa
myös ajanvarauksen päävalikosta. Jos olet unohtanut salasanasi tai et
pääse kirjautumaan järjestelmään sisään, niin ota yhteyttä
caddiemasteriin
Päävalikosta sisäänkirjautumisen jälkeen sivun vasemmasta alareunasta
löytyvät käyttöohjeet painikkeen "Ohjeet" takaa pdf-tiedostona (Acrobat
Reader). Abode Acrobat Reader-ohjelman saa ladata ilmaiseksi osoitteesta http://www.adobe.com/products/acrobat/readstep2.html
Lisätietoja ajanvarauksesta ja NexGolf-järjestelmästä löydät osoitteesta http://www.nexgolf.fi
|